sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Lopetan katsomasta sanoja ihmeinä.

Kirjoitat ymmärtämättä, mitä kirjoittaminen on.

Ei mikään on kaikki.

Vuosi ei ole aika.

Pitkä elämä, muistamaton.

Aika muistuttaa, valolla hetkensä.

Unohdus kirjoittaa, muistin.

Elämä kopiona, kuolema omana.

Ruoste soi raudan muistoihin.

Lyhesti sanottu avaa pään.

Ristikkoon ei palata, risti toistaa itseään. Olen sana.

“Olen lähtenyt, enkä koskaan palaa.” (A.W. Yrjänä).


Elämäni keskipäivällä eksyin valoisaan metsään.